Kaikki alkoi siitä, kun Hannu Suni kesälllä 1997 lausui nuo kuuluisat sanat:”Mitä jos hankittaisiin Storbåt?”. Syksyllä 1997 näin päätettiin tehdä ja samana syksynä perustettiin Kirkkonummen Perinnepurjehdusyhdistys.St. Nikolaus. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus on edistää ja ylläpitää perinnepurjehduskulttuuria etenkin nuorison keskuudessa. St. Nikolaus järjestää talonpoikaispurjehdukseen liittyvää tiedotus- ja koulutustoimintaa, sekä omistaa ja ylläpitää talonpoikaispurjealuksia yhdistyksen käytössä.

Storbåt Frida

Ensimmäinen St. Nikolauksen hankkima alus on purjehduskaudelle 1999 valmistunut kaksimastoinen, spriitakiloitu storbåt Frida. Kun projektiin lähdettiin oli asetelma hyvin mielenkiintoinen ja haastava, ehkä jonkinlainen unelmien täyttymys: Ryhtyä rakentamaan omaa venettä porukassa, jossa on tähän saakka vain käyttänyt tyytyväisenä muiden perinneveneitä ja -laivoja sekä unelmoinut omasta. Kellään ei ymmärtääkseni ollut aikaisempaa varsinaista veneenrakennuskokemusta, käyttökokemusta kylläkin. Jokainen oli toki rakennustaitoinen ja suurinpiirtein tiesi miten asiat on, tai pitäisi olla, muissa veneissä/laivoissa.

Projektin viimeisinä hetkinä lähes valmiilla veneellä vietettiin ympäripyöreitä päiviä. Kevään 1999 aikana oli kolme etappia, vesillelasku 22.5., kaste 1.6. ja katsastus 8.6.

Storbåt Fridan kaksi ensimmäistä purjehduskautta osoittivat, että alus soveltuu erinomaisesti modernin nuorisotyön tarpeisiin. Purjehdusominaisuudet ovat mainiot turvallisuudesta ja vakaudesta tinkimättä. Veneessä on riittävästi työtehtäviä suurellekin miehistölle mm. takilointiratkaisun johdosta. Aluksen käyttö huoltotoimenpiteineen ja kunnostamisineen on yksinkertaista talonpoikaispurren konstailemattoman luonteen johdosta. Lisäksi veneen ainutlaatuinen tunnelma tekee mahdolliseksi luoda virikkeellinen ja mieleenpainuva toimintaympäristö nuorisotyölle.

Storbåt Lotta

Koska Frida ei ehtinyt suorittaa kaikkia sille tarjottuja tehtäviä, ja koska tarve pidempikestoisille purjehdusleireille oli lisääntynyt, St. Nikolaus päätti rakentaa käyttöönsä purjehduskaudelle 2002 valmistunneen uuden storbåtin, projektissa joka kulki nimellä Isoveli Fridalle. Aluksen avulla voidaan täydentää yhdistyksen tarjoamia nuorisotyön palveluita erityisesti syrjäytymisuhan alla eläville nuorille. Uuden veneen hankinta oli yhdistykselle merkittävä haaste erilaisten voimavarojen tarpeen kasvaessa toiminnan määrän lisääntymisen myötä.

Storbåt tilattiin runkovalmiina saarenmaalaiselta veistämöltä, jonka jälkeen yhdistyksen jäsenet jatkoivat veneen varustelua talkootöinä. Talkootyöt toteutettin kerhoina, joissa työskenneltiin osa-alueittain veneen purjehduskuntoon saattamiseksi. Projektin huipennuksena Lotaksi ristitty storbåt laskettiin vesille vuonna 2002.