Tavaroiden pakkaaminen

Kaikkia mukaan otettavia tavaroita pakattaessa on syytä pitää mielessä, että veneiden säilytystilat ovat hyvin rajalliset. Jotta tavarat saataisiin veneessä sijoitettua mahdollisimman tehokkaasti, tulisi varusteet pakata mieluimmin kahteen hieman pienempään, kokoon menevään kankaasta tehtyyn kassiin. Rinkkaan tai matkalaukkuun varusteita ei tule pakata.

Toiseen kassiin pakataan tavarat, joita saattaa tarvita purjehduksen aikana, kuten lämpimät vaatteet vilun varalle. Tämä kassi, vaikkapa reppu sijoitetaan helposti saataville. Loput tavarat menevät toiseen laukkuun. Veneissä ei ole kaappeja henkilökohtaisia varusteita varten, vaan muut kuin käytössä olevat tavarat säilytetään aina kasseissa.

Ideaalitapauksessa purjehdukselle lähtijällä on siis päällä olevan vaatetuksen lisäksi mukana neljä eri pakettia: Kaksi kassia vaatteille ja muille varusteille, makuupussi omassa suojapussissaan sekä makuualusta rullalle rullattuna. Varusteet kannattaa myös nimikoida ennen reissulle lähtöä.

Mukaan otettavat varusteet

Seuraavassa opastetaan pidemmille, muutamasta päivästä viikkoon kestäville purjehduksille lähteviä varustautumaan oikein. Lyhyemmille päivä- tai iltaretkille lähtevien varustelista on luonnollisesti lyhyempi – usein riittää reipas mieli ja tarkoituksenmukainen vaatetus. Kaikki varusteasiat kannattaa selvittää purjehduksia varattaessa.

Leiripurjehdusten erähenkisestä luonteesta johtuen on henkilökohtaisiin varusteisiin kiinnitettävä erityistä huomiota. Yksinkertaisesti sanottuna: Kun varautuu huonoihin ilmoihin pärjää myös poudalla. Jos olet varusteasioiden suhteen epävarma niin kysy – purjehduksen järjestäjät vastaavat mielellään. Epäselvien asioiden selvittäminen on reissun onnistumiseksi tärkeää!

Mukaan tulee ehdottomasti pakata

Sadevarusteet
Sadevaatteet koostuvat kaksiosaisesta(!) sadeasusta, vedenpitävästä päähineestä tai hupusta sekä saappaista. Sadevaatteiden merkitystä ei voine liioitella, ilman niitä ei merellä tule toimeen. Mikäli sinulla ei ole sadevaatteita eikä mahdollisuutta hankkia tai lainata niitä, ota hyvissä ajoin rohkeasti yhteyttä leirin järjestäjiin!

Päähine
Päähineitä tarvitaan ainakin kaksi kappaletta. Lämmin pipo viileitä ilmoja varten sekä kevyempi päähine, kuten lippis, helteiden varalle. Merellä auringon vaikutus on moninkertainen maaolosuhteisiin verrattuna.

Käsineet
Käsineitä tarvitaan suojaamaan sormia köysiä käsiteltäessä sekä pitämään kädet lämpiminä. Villasormikkaat ovat lämpimät mutta eivät kovin kestävät. Jos et omista valmiiksi ns. purjehdushanskoja, ei niitä kuitenkaan tarvitse välttämättä ostaa. Puutarhakäyttöön tarkoitetut näppylähanskat ajavat saman asian mainiosti.

Tuulenpitävä ulkoiluasu
Merellä tuulee lähes aina. Lämpimänäkin päivänä voi olla tarpeen pitää tuulenpitävää vaatetta päällä ettei vilustuttaisi itseään. Muistathan vielä, että tuulipuku ei ole sama asia kuin sadeasu!

Makuupussi ja makuualusta
Purjehduksen aikana nukutaan joko teltassa maissa tai puomiteltan alla veneessä, käytännössä siis lähes ulkoilmassa. Makuupussi kannattaa pakata omaan säilytyspussiinsa ja makuualusta varustaa remmillä, jonka avulla se saadaan pysymään rullalla. Jos valittavana on kevyt kesämakuupussi tai hieman lämpimämpi kevät-/syyspussi, kannattaa valita lämpimämpi vaihtoehto mukaan. Tila- ja mahdollisen kuivatusongelman takia erillistä tyynyä ei tule ottaa mukaan. Leiriolosuhteissa esim. varavaatteista saa tehtyä mainion tyynyn nukkumista varten.

Pyyhe, uima-asu ja henkilökohtaiset hygienianhoitovälineet
Näitä tarvitaan varmasti.

Lääkkeet
Jos sinulla on säännöllinen lääkitys niin ilmoitathan siitä etukäteen leirin järjestäjille.

Varavaatteet
Varavaatteita, varsinkin lämpimiä, kannattaa varata mukaan riittävästi.

Muut mahdollisesti mukaan otettavat varusteet

Ruokailuvälineet
Ruokailuvälinekäytäntö vaihtelee hieman leiristä riippuen. Mikäli leirille tarvitsee ottaa mukaan omat ruokailuvälineet – rikkimenemättömät syvä lautanen, juomamuki sekä veitsi, haarukka ja lusikka – kannattaa ne pakata esimerkiksi kankaiseen pussiin. Siten välineet pysyvät kootusti yhdessä paikassa ja ne on helppo ottaa esille vaikkapa laukusta. Juomapullo (n. 0,5 l) kannattaa ottaa mukaan joka tapauksessa.

Lisäksi mukaan kannattaa ottaa aurinkolasit ja kunnon kertoimilla varustettua aurinkorasvaa, kamera sekä luettavaa oma mieltymyksen mukaan.

Mitä ei tarvitse ottaa mukaan

Pelastusliivit
Veneiden varusteisiin kuuluvat mukavat ja turvalliset pelastusliivit, joita on varattu jokaiselle veneessä olijalle. Käytännössä veneessä oltaessa ovat pelastusliivit aina käytössä.

Musiikintoistovälineet
Ipadit ja podit ja bluetooth-kaiuttimet jne kannettavat musiikintoistovälineet mm. rikkoutumisvaaran takia jättää kotiin. Meri-ilmastolle tyypilliset kosteat olosuhteet eivät ole hyväksi elektronisille laitteille.

Pesuaineet
Ympäristön hyvinvoinnin takia leireillä peseydytään ainoastaan luonnossa hajoavilla pesuaineilla. St. Nikolaus tarjoaa jokaiselle leiriläiselle shampoon, hoitoaineen ja vartalonpesuaineen, joten omia pesuaineita ei tarvitse ottaa mukaan. Peseytyminen tapahtuu saarissa, ei suoraan meressä.

Usein kysyttyä

Täytyykö olla kokenut purjehtija, jotta voi lähteä leireille mukaan?
Ennakkoon hankittua purjehdustaitoa tai veneilykokemuksesta ei tarvita, reipas mieli ja oppimishalu riittävät! Purjehdusten aikana leiriläiset osallistuvat niin ohjaamiseen, navigointiin kuin ruuanlaittoonkin ja kaikki tarvittavat tiedot ja taidot opetetellaan reissun aikana.

En osaa uida kovin hyvin / ollenkaan. Voinko lähteä leireille mukaan?
Kyllä voit. Veneessä ollessa kaikilla on aina pelastusliivit päällä uimataitoon katsomatta. Uimataidottomuudesta on kuitenkin hyvä mainita leirin järjestäjille ja oman veneen kipparille ennen purjehduksen alkua.

Paljonko rahaa kannattaa ottaa leireille mukaan?
Leirimaksuun sisältyy täysi ylläpito koko purjehduksen ajaksi, ellei muuta etukäteen mainita – rahaa ei siis kulu varsinaiseen elämiseen. Purjehduksilla on tavoitteena yöpyä mahdollisimman paljon saarissa, joissa ei ole kauppoja tai vastaavia palveluja. Matkan varrella pysähdytään kuitenkin myös satamiin, joissa voi tehdä pikkuostoksia tai lähettää vaikkapa postikortteja. Näitä ostoksia varten voi käteistä rahaa  toki ottaa mukaan. Huomaa, että kortit useimmissa saariston kioskeissa käy maksuvälineinä.

Voiko kännyköitä ladata purjehduksen aikana?
Veneiden sähköntuottokyky on rajallinen, joten kännyköiden lataaminen ei purjehduksen aikana ole aina mahdollista.