Rahoittaakseen nuorisotoimintaansa Perinnepurjehdusyhdistys St. Nikolaus ry järjestää tukijapurjehduksia.

Veneidemme kotisatama on Porkkalassa, Kirkkonummella. Alukset vierailevat säännöllisesti myös niin Saaristomerellä kuin Helsingissä. Päiväpurjehduksia toteutetaan niin Helsingissä kuin Porkkalassa. Mikäli purjehduksen lähtöpaikka on muu kuin aluksen kotisatama, lisätään alla oleviin hintoihin siirtokustannukset.

Perinnepurjehdusyhdistys St. Nikolauksella on laaja yhteistyöverkosto niin Porkkalassa kuin Helsingin alueella, ja olemme viime vuosina purjehduksen lisäksi vieneet yritysasiakkaita lähisaariin, toteuttaneet purjehduksia virkistyspäivän lomassa yhteistyössä paikallisten majoitusyrittäjien kanssa ja ovatpa veneet vierailleet myös Långvikin lahdella purjehtimassa kongressivieraiden kanssa. Helsingin edustalla purjehtiessa voidaan matkalla vieralilla esimerkiksi Suomenlinnan maailmanperintökohteessa.

Esimerkkipurjehduksia

Päiväpurjehdus Porkkalassa, 4 tuntia, alkaen 800€ + alv.

Lähtö aamu- tai iltapäivällä merelle Porkkalan merikylästä ja neljän tunnin purjehdus ympäröivässä upeassa saaristossa. Purjehduksen lomassa voidaan nauttia veneessä pikkusuolaista tai keittää vaikkapa kahvit.

Päiväpurjehdus Porkkalassa, 8 tuntia, alkaen 1200€ + alv.

Lähtö aamulla Porkkalan merikylästä. Muutaman tunnin purjehduksen päätteeksi laitetaan paatti rantakallioon kiinni ja pistäydytään lounaalle johonkin Porkkalanniemen luonnonkauniista saarista. Useat vieraamme ovat lounaan yhteydessä pitäneet myös jonkinlaisen palaverin, ja ties minkälaisia salaisia strategioita saarissa onkaan suunniteltu pannukahvin hitaasti valmistuessa nuotion lämmössä. Iltapäivällä luvassa onkin sitten muutaman tunnin purjehdusosuus takaisin Porkkalan merikylään.

Ota yhteyttä, niin mietitään yhdessä miten voitte Teille parhaiten sopivalla tavalla olla mukana tukemassa perinnepurjehdusta ja nuorisotyötä!


”Henkilökuntamme on useana vuonna saanut purjehtia perinnealuksella kauniissa Porkkalan saaristossa.
Se on ollut aina suuri elämys, satoi tai paistoi.”

-Kimmo Nuotio, professori,
oikeustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto